Matka Veijalainen

Pakkasia pakoon -matkat

Talvella 2018 - 2019 laajenee Pakkasia pakoon -matkojemme valikoima. Jo marraskuussa on mahdollista lähteä etsimään Espanjan lämpöä San Pedroon suuntautuvilla matkoillamme. Rauhallisessa San Pedrossa voi viettää hemmottelulomaa käyttämällä hyväkseen matkaamme kuuluvia kylpyläpalveluita. San Pedron mikroilmasto suola-altaiden vieressä tekee hyvää iholle ja hengitykselle ja tasainen maasto antaa hyvät mahdollisuudet pyöräilyyn ja muuhun liikkumiseen.

Tammikuussa suuntaamme kohti Aurinkorannikkoa ja suosittua Fuengirolaa. Mieleisen majoituksen voitte valita kolmesta eri vaihtoehdosta, jotka kaikki sijaitsevat keskustassa ja aivan rannan tuntumassa. Tammikuussa, Suomen kylmimpänä aikana, Fuengirolassa voi viettää koko kuukauden. Eikä mikään estä yhdistelemästä näitä Espanjan matkoja vielä pidemmiksi kokonaisuuksiksi tai tehdä vertailevaa tutkimusta ja siirtyä sieltä seuraavaksi Portugalin puolelle, sehän on vain päivä matkan päässä bussilla.

Helmikuu on Portugalissa mantelipuiden kukkimisen aikaa. Fuengirolan jälkeen siirrymme Atlantin puoleiselle rannalle viehättävään Albufeiran kaupunkiin. Kaupungin paikallisten asukkaiden lisäksi siellä talvehtii runsaasti erimaalaisia ”muuttolintuja”. Majoitukseen kuuluu sisäuima-altaan, kuntosalin ja saunojen käyttö, joilla päivä lähteekinmukavastikäyntiin.SuomeenverrattunaPortugalinhintatasoonedullinenjakauppojenvalikoimatovat hyvät. Kaikissa huoneistoissa on keittiövarustus, joten omassa keittiössään voi loihtia tuoreista raaka-aineista herkullisia aterioita oman makunsa mukaan. Hotellin ravintolan iltaruokailut ovat myös varteenotettava vaihtoehto, mitäpä jos kokeilisit olla ihan lomalla ja nauttisit iltaisin kynttilänvalossa tyylikkään ravintolan valmiista ruokapöydästä ja ystävällisestä palvelusta.

Maaliskuussa matkaamme Bussilla pakkasia pakoon Montenegroon talven kovimpia pakkasia pakoon ihanan Adrianmeren rannalle, keväisen auringon alle! Nauti kauniiden hiekkarantojen äärellä leudosta talvi-ilmastosta. Matkaamme halki Euroopan kiireettömällä aikataululla tutustuen kiinnostaviin kaupunkeihin. Tällä matkalla koemme sekä Alppien kauneuden, että Välimeren mainingit. Perillä Montenegrossa majoitumme mukavasti kylpylähotelliin, jossa halutessasi voit ottaa hoitoja monipuolisesta valikoimasta. Meno- ja paluumatkan aikana majoitumme keskitasoisiin hotelleihin. Kohteissa järjestämme erilaisia lisämaksullisia retkiä kiinnostaviin kohteisiin.

Pakkasia pakoon-matka on ehdottomasti paras tapa ottaa varaslähtö kevääseen. Kaikissa kohteissamme järjestämme kiinnostuksen mukaan erilaisia lisämaksullisia retkiä läheisiin kohteisiin. Lennot ja lentokenttäkuljetukset on järjestetty joustavasti yhteen ja suomenkielinen opas on kohteissa varmistamassa lomanne sujuvuuden.

Pakkasia pakoon terveisin, Ykkösmatkat

MatkaOpas 2018

Lue uusin matkaoppaamme ja tutustu nopeasti matkatarjontaamme

Voit myös tilata paperisen MatkaOppaan kotiisi helposti.

LUE TÄSTÄ UUSI
MATKAOPAS 2018